Kauneimmat oikopolut eli fiktiivinen fanzine fiktiivisestä harrastuksesta julkaistu tänään.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sekalaista. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sekalaista. Näytä kaikki tekstit
20.8.11
Kauneimmat oikopolut -lehti nyt saatavana
Kauneimmat oikopolut eli fiktiivinen fanzine fiktiivisestä harrastuksesta julkaistu tänään.
2.5.11
The secret life of libraries
"If someone suggested the idea of public libraries now, they'd be considered insane," says Peter Collins, library services manager in Worksop. "If you said you were going to take a little bit of money from every taxpayer, buy a whole load of books and music and games, stick them on a shelf and tell everyone, 'These are yours to borrow and all you've got to do is bring them back,' they'd be laughed out of government."
http://www.guardian.co.uk/books/2011/may/01/the-secret-life-of-libraries
http://www.guardian.co.uk/books/2011/may/01/the-secret-life-of-libraries
9.3.11
22.7.10
14.7.10
30.5.10
28.5.10
20.5.10
Flattr
Flattr on mikromaksupalvelu, jossa talletat kuukausittain jonkin rahasumman (vähintään 2€) ja aina kun näet netissä jotain mistä pidät, voit klikata viipaleen summasta tekijälle kiitokseksi (siis jos tekijällä on Flattr-nappi). Kuukauden lopussa kakkusi jaetaan kaikille, joiden nappeja olet klikkaillut. Eli jos talletat kympin ja klikkaat kuukauden aikana kymmentä nappia, jokainen saa euron. Oman Flattr-nappinsa saa, kun tallettaa jotain muiden nappien klikkailuun.
Minun Flattr-nappejani saa klikkailla kokeeksi, kiitos.
Minun Flattr-nappejani saa klikkailla kokeeksi, kiitos.
16.5.10
14.5.10
Arvostelu: jääkiekkomaaottelu Suomi-Ruotsi
Esitystä mainostettiin runsaasti ennen ensi-iltaa, joten olin kiinnostunut näkemään mistä on kyse. Ikäväkseni joudun raportoimaan, että petyin pahasti. Voin liioittelematta sanoa, että jääkiekkomaaottelu Suomi-Ruotsi oli koko kriitikon urani tympein kaksituntinen. Tämän mitäänsanomattomalla nimellä varustetun performanssin juoni oli typerryttävän hidas, itseääntoistava ja ennalta-arvattava. Lattea kattovalaistus ja banaali populaarimusiikki vain korostivat kohtuuttomuuksiin asti topatun puvustuksen ja mainoksilla pilatun lavastuksen kaksijakoista värittömyyttä.
Kaikilla henkilöillä oli lähes samanlainen rooliasu, joten heitä oli käytännössä mahdotonta erottaa toisistaan, mutta jostakin syystä kaikilla oli myös selkeä ja järjestysnumeroitu nimilappu selässään. Hyvin ristiriitaista ja autoantagonistista logiikkaa ohjaajalta. Hahmoilla oli myös jaloissaan ilmeisesti muodikkaiksi tarkoitetut kapeateräiset metallikengät, joiden vuoksi he joutuivat "luistelemaan" näyttämöllä normaalin liikkumisen sijaan ja käyttämään lisäksi puisia tukikeppejä pysyäkseen pystyssä myötähäpeää herättävän liukkaaksi siloitetulla alustalla. Välillä uusia näyttelijöitä jopa vaihdettiin kaatuilevien tilalle kesken kaiken, mutta kiusallisen huonosti improvisoidut tanssikuviot pyörivät silti samanlaisina.
Tarinan osalta esitys sijoittui selvästi jonkinlaiseen tulevaisuuden dystopiaan. Eri väreihin puetut abstraktit ryhmittymät edustivat Suomen ja Ruotsin välistä semifiktiivistä konfliktia, mutta draaman kaaresta ei saanut juuri minkäänlaista käsitystä. Oliko hahmojen tarkoitus esittää kloonisotilaita vai jotain metaforisempaa? Kuka oli protagonisti ja mikä oli hänen motiivinsa? Hankala sanoa, koska käännekohdat, breakit ja kliimaksit olivat ympäri areenaa kuin välimerkit modernissa runossa. Kohtausten jatkuvasti ailahteleva episodimainen rytmitys oli puisevaa ja epäonnistui mielenkiinnon ylläpitämisessä täysin.
Itse asiassa luulen nähneeni lavalla apulaisohjaajia, jotka aktiivisesti keskeyttivät näyttelijöiden yritykset järjestää hetkellistä improvisaatiokomediaa ja lähettivät heidät istumaan katsomon eturiviin ikään kuin rangaistuksena huumorintajustaan. Ja rangaistukselta katsomossa istuminen todella tuntui, ainakin allekirjoittaneen mielestä. Nämä näyttelijöiden spontaaneilta vaikuttavat kapinayritykset olivat ainoita kiinnostavia yksityiskohtia muuten niin tasapaksussa mise-en-scénessä. Oletin aluksi, että jännityksen puute lavalla johtui produktion taustavoimien lahjattomuudesta tai silkasta laiskuudesta, mutta nähtävästi henkilöiden välistä vuorovaikutusta todella pidettiin matalalla tarkoituksellisesti.
Epäonnistunein taiteellinen ratkaisu oli kuitenkin koko esityksen läpi jatkunut kertojanääni. Ei, kyseessä ei ollut puuttuvan päähenkilön ajatusääni; tämä oli kaikkinäkevä ja kiusallisen läpitunkeva kertoja, joka selosti suorasanaisesti ja teennäisen kiihtyneesti samoja toistuvia elementtejä, jotka jokainen katsoja näki tapahtuvan näyttämöllä muutenkin. Pystyin ainoastaan hämmästelemään ratkaisua: kenelle näin tarpeettoman redundantti esitys on suunnattu, kenties viisivuotiaille?
Olisin poistunut kesken esityksen, elleivät vahvasti juopuneet kanssakatsojani olisi tönineet minua takaisin paikalleni. Kadun syvästi päätöstäni katsoa esitys ensi-illassa kenraaliharjoituksen sijaan. Nähtävästi tällaiset kömpelöt esitykset kuitenkin vetoavat sivistymättömien massojen yksinkertaiseen makuun, koska katsomo oli ääriään myöten täynnä korkean pääsylippuhinnan maksaneita ihailijoita (kuulin myös kauhukseni, että joillakin heistä oli kausilippu uusintaesityksiin), mutta itse en voi harjaantuneena kriitikkona suositella näin pitkäveteistä ja amatöörimäistä tanssiteatteria kenellekään.
Yksi tähti. Haluaisin antaa nolla tähteä, joka oli käsittääkseni koko esityksen väsynyt dénouement, mutta olen lempeä ihminen.
(Ensi viikolla kritiikin kohteena kohuttu kesäteatteriesitys Formula 1: aika-ajot.)
Kaikilla henkilöillä oli lähes samanlainen rooliasu, joten heitä oli käytännössä mahdotonta erottaa toisistaan, mutta jostakin syystä kaikilla oli myös selkeä ja järjestysnumeroitu nimilappu selässään. Hyvin ristiriitaista ja autoantagonistista logiikkaa ohjaajalta. Hahmoilla oli myös jaloissaan ilmeisesti muodikkaiksi tarkoitetut kapeateräiset metallikengät, joiden vuoksi he joutuivat "luistelemaan" näyttämöllä normaalin liikkumisen sijaan ja käyttämään lisäksi puisia tukikeppejä pysyäkseen pystyssä myötähäpeää herättävän liukkaaksi siloitetulla alustalla. Välillä uusia näyttelijöitä jopa vaihdettiin kaatuilevien tilalle kesken kaiken, mutta kiusallisen huonosti improvisoidut tanssikuviot pyörivät silti samanlaisina.
Tarinan osalta esitys sijoittui selvästi jonkinlaiseen tulevaisuuden dystopiaan. Eri väreihin puetut abstraktit ryhmittymät edustivat Suomen ja Ruotsin välistä semifiktiivistä konfliktia, mutta draaman kaaresta ei saanut juuri minkäänlaista käsitystä. Oliko hahmojen tarkoitus esittää kloonisotilaita vai jotain metaforisempaa? Kuka oli protagonisti ja mikä oli hänen motiivinsa? Hankala sanoa, koska käännekohdat, breakit ja kliimaksit olivat ympäri areenaa kuin välimerkit modernissa runossa. Kohtausten jatkuvasti ailahteleva episodimainen rytmitys oli puisevaa ja epäonnistui mielenkiinnon ylläpitämisessä täysin.
Itse asiassa luulen nähneeni lavalla apulaisohjaajia, jotka aktiivisesti keskeyttivät näyttelijöiden yritykset järjestää hetkellistä improvisaatiokomediaa ja lähettivät heidät istumaan katsomon eturiviin ikään kuin rangaistuksena huumorintajustaan. Ja rangaistukselta katsomossa istuminen todella tuntui, ainakin allekirjoittaneen mielestä. Nämä näyttelijöiden spontaaneilta vaikuttavat kapinayritykset olivat ainoita kiinnostavia yksityiskohtia muuten niin tasapaksussa mise-en-scénessä. Oletin aluksi, että jännityksen puute lavalla johtui produktion taustavoimien lahjattomuudesta tai silkasta laiskuudesta, mutta nähtävästi henkilöiden välistä vuorovaikutusta todella pidettiin matalalla tarkoituksellisesti.
Epäonnistunein taiteellinen ratkaisu oli kuitenkin koko esityksen läpi jatkunut kertojanääni. Ei, kyseessä ei ollut puuttuvan päähenkilön ajatusääni; tämä oli kaikkinäkevä ja kiusallisen läpitunkeva kertoja, joka selosti suorasanaisesti ja teennäisen kiihtyneesti samoja toistuvia elementtejä, jotka jokainen katsoja näki tapahtuvan näyttämöllä muutenkin. Pystyin ainoastaan hämmästelemään ratkaisua: kenelle näin tarpeettoman redundantti esitys on suunnattu, kenties viisivuotiaille?
Olisin poistunut kesken esityksen, elleivät vahvasti juopuneet kanssakatsojani olisi tönineet minua takaisin paikalleni. Kadun syvästi päätöstäni katsoa esitys ensi-illassa kenraaliharjoituksen sijaan. Nähtävästi tällaiset kömpelöt esitykset kuitenkin vetoavat sivistymättömien massojen yksinkertaiseen makuun, koska katsomo oli ääriään myöten täynnä korkean pääsylippuhinnan maksaneita ihailijoita (kuulin myös kauhukseni, että joillakin heistä oli kausilippu uusintaesityksiin), mutta itse en voi harjaantuneena kriitikkona suositella näin pitkäveteistä ja amatöörimäistä tanssiteatteria kenellekään.
Yksi tähti. Haluaisin antaa nolla tähteä, joka oli käsittääkseni koko esityksen väsynyt dénouement, mutta olen lempeä ihminen.
(Ensi viikolla kritiikin kohteena kohuttu kesäteatteriesitys Formula 1: aika-ajot.)
5.5.10
Ei Europea Kuusisaareen
Viime aikoina on puhuttu paljon Europen tuomisesta Kuusisaareen Qstock-festivaaleille. Mutta muistaako kukaan vuotta 1986? The Final Countdown julkaistiin -86 ja Tsernobylissä pläjähti -86. Sattumaako? Enpä usko!
Ovatko päättäjät miettineet onko Europen sijoittaminen Kuusisaareen millään lailla musiikillisesti kestävä vaihtoehto, vai pelkästään lyhytnäköistä ja edesvastuutonta voitontavoittelua? Onko mietitty mihin Europen tuottama melujäte haudataan? Sehän säteilee vielä 100 000 vuotta. Lapsenlapsenlapsenlapsenlapsemmekin joutuvat kärsimään siitä syntetisaattori-introsta. Vaikka sen hautaisi kuinka syvälle onkaloon, joku voisi sen sieltä löytää ja laittaa vahingossa soimaan.
Niin niin, Meshuggah ja Raised Fist tuodaan myös. Mutta ovatko nämä riittävä varotoimi? Vuodon uhka on aina olemassa, vaikka molemmat bändit siirtäisi eri päivälle kuin Europen. Jos päälle heittäisi vielä Fever Rayn puskuriksi, se saattaisi riittää pitämään katastrofin hallinnassa, mutta tällä menolla kukaan ei uskalla mennä viiden kilometrin suojavyöhykettä lähemmäs Kuusisaarta, koska melupäästöt saattavat kantautua kaikuna rakennusten seinistä.
Arvoisat päättäjät, "sehän oli vain tsoukki" ei riitä vastaukseksi. Europen vastainen mielenosoitus järjestetään myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana.
Ovatko päättäjät miettineet onko Europen sijoittaminen Kuusisaareen millään lailla musiikillisesti kestävä vaihtoehto, vai pelkästään lyhytnäköistä ja edesvastuutonta voitontavoittelua? Onko mietitty mihin Europen tuottama melujäte haudataan? Sehän säteilee vielä 100 000 vuotta. Lapsenlapsenlapsenlapsenlapsemmekin joutuvat kärsimään siitä syntetisaattori-introsta. Vaikka sen hautaisi kuinka syvälle onkaloon, joku voisi sen sieltä löytää ja laittaa vahingossa soimaan.
Niin niin, Meshuggah ja Raised Fist tuodaan myös. Mutta ovatko nämä riittävä varotoimi? Vuodon uhka on aina olemassa, vaikka molemmat bändit siirtäisi eri päivälle kuin Europen. Jos päälle heittäisi vielä Fever Rayn puskuriksi, se saattaisi riittää pitämään katastrofin hallinnassa, mutta tällä menolla kukaan ei uskalla mennä viiden kilometrin suojavyöhykettä lähemmäs Kuusisaarta, koska melupäästöt saattavat kantautua kaikuna rakennusten seinistä.
Arvoisat päättäjät, "sehän oli vain tsoukki" ei riitä vastaukseksi. Europen vastainen mielenosoitus järjestetään myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana.
4.5.10
Noooo they be stealin' my bucket!
Virkavalta yrittää hillitä ämpärimielenosoituksia Venäjällä
Ämpärirunoni kolmen vuoden takaa muuttui yhtäkkiä ajankohtaiseksi.
Ämpärirunoni kolmen vuoden takaa muuttui yhtäkkiä ajankohtaiseksi.
25.4.10
STEPHEN KING
Stephen King soon evolved into a game of hide and scream. One of us would hide on the other and then jump from the hiding place and scream, Stephen King. And Stephen King was also a game of whispers. If my wife dozed off in the living room on a given night, I would whisper in her ear, over and over, until she would wake, Stephen King, Stephen King, Stephen King.
Our kids play Stephen King now more than we do. Just last weekend I overheard our daughters jumping rope in the garage. They sang a little rhyme over and over as they jumped. The rhyme went like this:
http://kenyonreview.org/blog/?p=7992
Our kids play Stephen King now more than we do. Just last weekend I overheard our daughters jumping rope in the garage. They sang a little rhyme over and over as they jumped. The rhyme went like this:
Stephen King, Stephen King.
You’re afraid of everything.
Stephen King, Stephen King.
You’re afraid of everything.
You’re afraid of everything.
Stephen King, Stephen King.
You’re afraid of everything.
http://kenyonreview.org/blog/?p=7992
24.4.10
Unieni uutistoimisto tiedottaa
Jos Jaffa on appelsiinilimonadi, silloin Hoffa on savumakkaralimonadi.
25.2.10
20.11.09
8.11.09
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)