En yleensä pidä mainoksista ja markkinoinnista. En mainosta omia teoksiani. On hauskempi ajatella, että ihmiset löytävät ne sattumalta puskaradion kautta. Kuin pienen paikallisen kahvilan, jota ei löydy turistioppaista.Televisiosta tuli dokumentti salaisista museoista, joissa säilytetään harvinaisia teoksia, joita on olemassa ehkä yksi kappale ja niitä näytetään vain etuoikeutetuille. Vatikaanissa saattaa olla maailman kattavin historiallinen pornokokoelma ja joku ylipappi pläräilemässä sitä päivät pitkät.
Liika suosio pilaisi tunnelman. Harvinaisuus ja salaisuus tekevät teoksesta halutun ja arvokkaan. Ensimmäisistä e-readereista tulee varmaan keräilykohteita kuten ensimmäisistä kirjoista. Mutta vaikka salaisten kirjahyllyjen sisältö skannattaisiin online, ehkä ylipappi päättää jättää muutaman kielletyn kirja edelleen skannaamatta.
Julkaiseminen on julkistamista. Kaman tekemistä julkiseksi. Levittämistä mahdollisimman laajalle. Mutta mainosten tunkeminen tuhannen ihmisen silmille siksi, että kymmenen heistä ostaisi teoksen, tuntuu spammilta. Jos liittyy keskustelufoorumille vain mainostaakseen itseään tai laittaa Facebookin statukseksi kerta toisensa perään Amazon-linkin kirjaansa näyttää aika epätoivoiselta. Mieluummin alimainostus kuin ylimainostus IMHO.
Mutta jos ei pidä omaa teostaan mainostamisen arvoisena niin miksi kukaan pitäisi sitä lukemisen arvoisena? Huono kissa se, joka ei omaa häntäänsä nosta.
Olisi hauskaa tehdä pieni erä (ehkä 25 tai 50 kpl) numeroituja ja nimmaroituja kappaleita kirjoista ja tuhota painomallit, jotta samanlaisia painoksia ei voi enää koskaan ottaa. Digitaaliset versiot pysyvät ilmaisina netissä, mutta paperiversiot ovat instantharvinaisia yksittäiskappaleita ja koriste-esineitä, joita myyn tai lahjoitan ainoastaan harvoille ja valituille. Kirjojen numeroinnin ja signeerauksen voisi vielä kuvata ja personalisoida. Jokainen kappale olisi oma performanssinsa ja happeninginsa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti