19.2.09
Neljäs pikkukivi
Mies käveli rannalla ja löysi yhden kauniin kiven, sitten toisen ja kolmannen. Hän vei ne kotiinsa ja hioi erisuhtaisista kivistä samansuhtaisia, jotta ne näyttäisivät hyvältä yhdessä. Hän pujotti ne lankaan ja teki kivistä ketjun. Seuraavana päivänä hän yritti etsiä rannalta lisää ketjuun sopivia kiviä, mutta ei löytänyt. Niinpä hän teki neljännen kiven itse ja pujotti sen ketjuun. Vieraat eivät huomanneet eroa, mutta hän itse tunnisti neljännen kiven aina kotitekoiseksi.
18.2.09
Tarinoita pikkukivistä
Mies käveli rannalla ja keräsi taskuunsa kiviä, jotka näyttivät kiiltäviltä jalokiviltä. Hotellihuoneessa hän otti kivet taskustaan, mutta huomasi niiden kuivuneen ja muuttuneen tavallisiksi kiviksi. Myöhemmin hän näki torilla miehen myymässä kiviä, jotka muistuttivat hänen keräämiään, mutta olivat kuivia. Kuinka se oli mahdollista? Myyjä kertoi: "Laitoin ne tuntikausiksi koneeseen pyörimään, kunnes ne näyttivät yhtä tuoreilta kuin rannalta nostetut."
Mies käveli rannalla ja huomasi kiven, joka muistutti ihmiskasvoja. Hän ihasteli meren ja hiekan miljoonien vuosien hankauksen vahingossa luomaa kauneutta ja vei kiven kotiinsa. Eräänä päivänä vieras huomasi kiven ja sanoi: "Olet näköjään löytänyt yhden Nickin hylkäämistä luonnoksista. Nick on se hippi, joka kaivertaa turisteille matkamuistoja. Hän heittää huonot kaiverrukset mereen." Nyt rannalta löytynyt kivi olikin vain keskinkertaisen käsityöläisen hylkäämä luonnos. Kaikki kauneus oli poissa.
Mukaelmia näistä:
http://www.chemteam.info/Parable-Pebbles.html
http://awfullybigblogadventure.blogspot.com/2008/10/parable-of-pebbles-nick-green.html
http://www.chass.utoronto.ca/~sousa/artfunction/art.htm
17.2.09
Rakennearvioita: Lost, Twin Peaks, Heroes, Terminator TSCC
Mutta Lostissa on ainakin pari jaksoa, jotka nousevat ylitse muiden: ykköskauden The Walkabout ("Don't tell me what I can't do!") ja neloskauden The Constant.
Mutta Lostin tai Twin Peaksin yksittäisten jaksojen arvostelu on hieman turhaa. Niitä täytyy arvostella sarjana, kokonaisuutena. Ne ovat jatkuvia tarinoita. Mutta sarjoina niiden idea perustuu kuitenkin pitkälti yksittäisiin ideoihin ja kohtauksiin, ei kokonaisuuteen. Ne voivat jatkua periaatteessa ikuisesti, niin pitkään kuin jaksoja tehdään ja katsotaan. Sarjaa täytyy oikeastaan arvostella sen perusteella kuinka monta hyvää kohtausta ja jaksoa siinä on verrattuna huonoihin. Jos hyviä kohtauksia on vaakakupissa enemmän kuin huonoja, kokonaisuuskin on hyvä.
Lost alkoi hyvin ja piti mystisyyttä yllä ensimmäisen kauden, mutta toinen ja kolmas kausi olivat täynnä turhaa jahkailua. Jos Lost olisi päättynyt cliffhangeriin toisen kauden lopussa, siitä olisi voinut tulla köyhän miehen Twin Peaks. Twin Peaksillekin oli ehkä onnenpotku, että se päättyi äkisti ennen kuin ehti vajota kolmannen kauden jahkailuvaiheeseen.
Mutta Lost muuttui taas paremmaksi neljännen kauden jälkeen. Tarinalle asetettiin päättymispäivä ja jahkailu loppui, ei ollut enää tarvetta venyttää. Ideoita ei heitelty säästöön tuleville kausille vaan tungettiin jäljellä oleviin laatikoihin.
Heroesin eka kausi oli loistava, mutta toisella kaudella sarja lähti ihan väärään suuntaan. Kaikki jännite katosi, kasaan heiteltiin aina vain uusia hahmoja ja käänteitä vailla pointtia. Meiningillä että pääasia saada laatikot täyteen. Täytettiin huonoilla ideoilla laatikot.
Mutta Lostin kakkos- ja kolmoskaudet voisi fanieditoida uudelleen, poistaa jahkailun välistä ja saada niistä kasaan muutamien jaksojen tiukan paketin hyviä kohtauksia. Heroesille fanedit on vaikeampi tehdä, koska koko tarinakaaren suunta on väärä. Välistä voi poistaa kaiken turhan, mutta jäljelle jää silti tiukka paketti huonoja ideoita.
Terminator: The Sarah Connor Chronicles alkoi huonosti, mutta kiihdytti muutaman jakson jälkeen hyvälle tasolle. Taso on myös pysynyt yllättävän täyteläisenä. Keskinkertaiselta kuulostavasta sarjaideasta on tehty brutaalilla yksittäisiin kohtauksiin ja detaljeihin keskittymällä toimiva kokonaisuus. Tarinan suuntaa on vaikea arvailla siitä huolimatta, että "loppu" on tiedossa. Yksittäiset jaksot eivät nouse esiin ja kokonaisuuskin voi olla lopulta epätasainen, mutta yksittäiset kohtaukset ja välilliset tarinakaaret pitävät otteessaan. Summer Glaun seuraavaa siirtoa odottaa kuin vastustajan seuraavaa siirtoa lautapelissä.
Lumihiutalemetodi.
Koko tarinan kaari, kauden kaari, yksittäisten jaksojen kaari, jokaisen kohtauksen kaari, henkilöiden kaari. Fraktaalin jokaisella suurennuksella alku, keskikohta ja loppu. Päämäärä on saada tarina toimimaan joka tasolla, mutta yleensä jokin taso laahaa aina perässä. Ei mitään muttia.

16.2.09
Escape from City-17
Purchase Brothersin kuulemma $500 budjetilla tehty pätkä Half-Lifea. Juoksemista junanvaunujen välissä koreutettuna tyylikkäillä tietokone-erikoisefekteillä.
Muistuttaa toteutukseltaan Halo-lyhäreitä, joiden puvustukseen ja proppeihin on käytetty hieman enemmän rahaa.
Muistuttaa toteutukseltaan Halo-lyhäreitä, joiden puvustukseen ja proppeihin on käytetty hieman enemmän rahaa.
15.2.09
Absoluuttisen Nollapisteen DVD
Absoluuttisen Nollapisteen tupla-DVD julkaistaan 4.3.2009. Mainos. Suomen paras bändi, huonokin levy on yleensä parempi kuin monen muun paras. Mutta vanhat levyt olivat parempia. 90-luvulla oli muutenkin kaikki paremmin.Tommi Liimatan kirjoja en ole lukenut. Selailin joskus kirjastossa ja lainaamatta jäi. Paitsi Avainlastu löytyy omasta kirjahyllystä, ei sekään ole kovin hyvä. Bändi siihen tarvitaan taustalle ja sitten vasta syntyy hyvää kamaa.
Voitin kilpailun Nollapisteen sellaisin kappale vuonna 2001. Mutta jätkät olivat sotkeneet sen palkintolevyn vihkosen mustekynällä ja meikäläisen nimikin oli kirjoitettu väärin. Kiitti vaan.
Haluaisin kuulla seuraavaksi kappaleen Hyönteisen kuolinnaamio.
14.2.09
Tarina kansikuvasta (huonoa huumoria)
Korppi, Kaaoksen Miekkajalkavaimo: ”Brrr, olipa järkevä idea lähteä näissä nahkabikineissä vaeltamaan jäätikölle, takapuoli paleltuu tässä pakkasessa. Oho, jäävuoren laella istuu ruma jättiläisrupikonna, taidanpa kiivetä sen luo ja tehdä wampat, vedän sen mahan auki ja lämmittelen sen sisälmyksissä... Pahus näillä korkokengillä on hankala kiivetä. Wtf, mitä tuo ruskea mönjä on rupikonnan alla? Hyi vit... tämä jäävuori onkin tuon rupikonnan... Nyt tulee yrjö, otan äkkiä tukea rupikonnan mahasta...”Ja tarinan nimihän oli Jäätynyt jumala.
13.2.09
Kirjojen kansikuvia
Kansikuvien arvostelua.
covers.fwis.com
thebookdesignreview.com
Scifi-kirjojen kansista huomaan usein miettiväni, että kannet ovat paljon fantastisemmat kuin itse tarina. Kannessa on outoja maisemia ja eksoottisia muukalaisolentoja, mutta itse tarina ei olekaan niin eksoottinen kuin kuvasta voisi luulla. Jack Vancen kirjojen kannet ovat poikkeus, niissä fantastiset kansikuvat vastaavat aika usein kirjan sisällön fantastisuutta. Huonommat kansiversiot taas jäävät jälkeen sisällön fantastisuudesta.

Ozric Tentaclesin levyjen kannet vastaavat myös hyvin musiikin eksoottisuutta. Toisin kuin esimerkiksi monien metallibändien tapauksessa. Kannessa on fantasiamaisema, mutta sisältö tavallista tukkaheviä. Harhaanjohtavaa kuvitusta, ei Päätalon kirjan kanteen laiteta barbaaria miekka kädessä.

12.2.09
Runonlausunta ja runonlaulanta
Minulla on kaksijakoinen suhde runonlausuntaan. Olen lausunut runoja yleisölle ja kuuntelen mielelläni muiden lausumia runoja. En pidä itseäni hyvänä lausujana, eikä ole moni muukaan näkemistäni lausujista hyvä. Joko yrittävät liikaa tai liian vähän. Jotain mielenkiintoista huonossakin runonlausunnassa silti on. Marginaalista toimintaa, sanoa muutama sana ja odottaa yleisön innostuvan. Siinä on samalla jotain hirveän elitististä ja banaalia. Lausunta on kuin kehittymätön mikälie lukemisen ja laulamisen välissä, ei tiedä mihin suuntaan menisi. Siinä on uutuuden ja keskeneräisyyden viehätystä, raakileromantiikkaa.
Runojen laulaminen on myös kiinnostava tapaus. Moderni runous, ei mikään kalevalainen tmv. sönkötys. Muinaisissa viidakkoheimojen manauksissa ja zen-munkkien trance-runoudessa on kyllä myös välillä ainesta. Modernien runojen laulaminen ilman musiikkia tai jonkin tamburiinin säestyksellä. Tai beatboxingin. Rytmistä runoutta, mutta ei rappia. Japanilaista äänirunoutta.
The Books - Smells Like Content nousee mieleeni pienenä mestariteoksena runonlausunnan ja runonlaulannan kelirikkoisesta maastosta.

8.2.09
Muuri ja palapeli
Write Or Die on sadistinen kirjoitusohjelma, joka alkaa Kamikaze-moodissa deletoida tekstiäsi, jos et kirjoita.Kirja on helppo kirjoittaa. Jos kirjoitat sivun päivässä, sinulla on vuoden lopussa 365 sivua tekstiä. Kirjoittaminen on vain istumista paikallaan ja sanojen laittamista peräkkäin. Tekstimäärä ei ole ongelma. Yksi tiili päivässä ja vuoden lopussa muuri on valmis.
Monty Python kirjoitti toisiinsa liittymättömiä sketsejä ja yhdisteli ne sitten toisiinsa yllättävien aasinsiltojen kautta. Minusta kirjoittamisessa on hauskinta samanlainen ideoiden yhdistely toisiinsa. Ei sanojen laittaminen peräkkäin muurin rakentamisen tavoin vaan ideoiden yhdistäminen palapelin tavoin.
Kerään satunnaisia ideota, kohtauksia ja mielikuvia kuin palapelin paloja, mietiskelen mitkä palat sopisivat yhteen ja viilaan hieman nurkkia, jotta ideat sopisivat. Yksi pala ei sovi mihinkään, joten se siirtyy odottamaan. Keksin siihen toisen palan ehkä viiden vuoden kuluttua. Minulla on jatkuvasti kymmeniä palapelejä kesken, odottaen sopivia kuvioita. En pidä kiirettä enkä yritä pakottaa tarinoita etenemään. Niillä ei ole deadlinea. Ne ovat valmiita sitten kun ne ovat valmiita.
5.2.09
Four Eyed Monsters
Four Eyed Monsters on independent-taideleffa, joka kertoo tekijäparin suhteesta leffanteon aikana ja kommunikaatiosta lähinnä taiteen keinoin. Tehty 2005, laitettu kokonaan YouTubeen 2007, minä törmäsin leffaan 2009. Hieman hidastempoinen, mutta mielenkiintoinen.
4.2.09
substitute the word "horse" for "book" and the word "car" for "e-book"
If you remain unconvinced, here's one final exercise, in the grand tradition of a particular family of Internet analogies. Take all of your arguments against the inevitability of e-books and substitute the word "horse" for "book" and the word "car" for "e-book." Here are a few examples to whet your appetite for the (really) inevitable debate in the discussion section at the end of this article.
"Books will never go away." True! Horses have not gone away either.
"Books have advantages over e-books that will never be overcome." True! Horses can travel over rough terrain that no car can navigate. Paved roads don't go everywhere, nor should they.
"Books provide sensory/sentimental/sensual experiences that e-books can't match." True! Cars just can't match the experience of caring for and riding a horse: the smells, the textures, the sensations, the companionship with another living being.
Lather, rinse, repeat. Did you ride a horse to work today? I didn't. I'm sure plenty of people swore they would never ride in or operate a "horseless carriage"—and they never did! And then they died.
http://arstechnica.com/gadgets/news/2009/02/the-once-and-future-e-book.ars

3.2.09
Pressure of the time
Although the assembly of the shots is responsible for the structure of the film, it does not, as is generally assumed, create its rhythm; the distinct time running through the shots makes the rhythm of the picture, and the rhythm is determined not by the length of edited pieces, but by the pressure of the time that runs through them. The pieces that won’t edit, that can’t be properly joined, are those which record a radically different kind of time.
- Tarkovsky
- Tarkovsky
2.2.09
If any band member makes a mistake, the unwritten rule is that they repeat it
"When we're in the studio and this happens -- say the drummer drops a beat and it sounds really odd -- as often as not we'll actually use that, and spend ages learning exactly what mistake he made and fit overdubs to it, just to create something really strange. If he goes so completely out of time that it's impossible to overdub onto, then we get the analogue synths out and trigger various sounds from the drums, so we at least get some sort of synthesized something exactly in time and it ends up sounding like a really clever bit of music! I think it's similar to the Persian carpet makers who always leave one little mistake in their pattern, just to give it a bit more character.
http://www.soundonsound.com/sos/1996_articles/aug96/ozrictentacles.html
http://www.soundonsound.com/sos/1996_articles/aug96/ozrictentacles.html
Print-on-demand (POD)
What is POD - Print on Demand? kertoo seuraavaa PODin ongelmista, australialaisesta näkökulmasta:
- kalliimpia painaa kuin perinteiset kirjat
- kirjakaupat eivät voi palauttaa myymättömiä kirjoja
- huono maine, PODina voi julkaista ihan mitä tahansa roskaa (kuten netissä ja omakustanteina)
- paperi tavallista kopiopaperia, kirjan koko suoraan siitä

1.2.09
Paperiomakustanteista
Scrivener's Error: Autobibliophilia kertoo historian omakustanteista seuraavaa:
- historialliset henkilöt julkaisivat omakustanteita, koska silloin ei ollut paljon kustantamoita
- omakustanne oli ainoa vaihtoehto, jos aihe oli laiton tai siveetön sen ajan mittareilla
- useimmiten runokirjoja, koska niin epäkaupallisia
How to self-publish a book ... and who should be doing it kertoo kenelle omakustanteet sopivat:
- sopii nonfiktion kirjoittajille, joilla valmis yleisö
- fiktio omakustanteena ei mene kaupaksi
- ... paitsi jos on todella poikkeavaa ja poikkeavuudella on valmis underground-yleisö

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)