Mutta Lostin tai Twin Peaksin yksittäisten jaksojen arvostelu on hieman turhaa. Niitä täytyy arvostella sarjana, kokonaisuutena. Ne ovat jatkuvia tarinoita. Mutta sarjoina niiden idea perustuu kuitenkin pitkälti yksittäisiin ideoihin ja kohtauksiin, ei kokonaisuuteen. Ne voivat jatkua periaatteessa ikuisesti, niin pitkään kuin jaksoja tehdään ja katsotaan. Sarjaa täytyy oikeastaan arvostella sen perusteella kuinka monta hyvää kohtausta ja jaksoa siinä on verrattuna huonoihin. Jos hyviä kohtauksia on vaakakupissa enemmän kuin huonoja, kokonaisuuskin on hyvä.
Lost alkoi hyvin ja piti mystisyyttä yllä ensimmäisen kauden, mutta toinen ja kolmas kausi olivat täynnä turhaa jahkailua. Jos Lost olisi päättynyt cliffhangeriin toisen kauden lopussa, siitä olisi voinut tulla köyhän miehen Twin Peaks. Twin Peaksillekin oli ehkä onnenpotku, että se päättyi äkisti ennen kuin ehti vajota kolmannen kauden jahkailuvaiheeseen.
Mutta Lost muuttui taas paremmaksi neljännen kauden jälkeen. Tarinalle asetettiin päättymispäivä ja jahkailu loppui, ei ollut enää tarvetta venyttää. Ideoita ei heitelty säästöön tuleville kausille vaan tungettiin jäljellä oleviin laatikoihin.
Heroesin eka kausi oli loistava, mutta toisella kaudella sarja lähti ihan väärään suuntaan. Kaikki jännite katosi, kasaan heiteltiin aina vain uusia hahmoja ja käänteitä vailla pointtia. Meiningillä että pääasia saada laatikot täyteen. Täytettiin huonoilla ideoilla laatikot.
Mutta Lostin kakkos- ja kolmoskaudet voisi fanieditoida uudelleen, poistaa jahkailun välistä ja saada niistä kasaan muutamien jaksojen tiukan paketin hyviä kohtauksia. Heroesille fanedit on vaikeampi tehdä, koska koko tarinakaaren suunta on väärä. Välistä voi poistaa kaiken turhan, mutta jäljelle jää silti tiukka paketti huonoja ideoita.
Terminator: The Sarah Connor Chronicles alkoi huonosti, mutta kiihdytti muutaman jakson jälkeen hyvälle tasolle. Taso on myös pysynyt yllättävän täyteläisenä. Keskinkertaiselta kuulostavasta sarjaideasta on tehty brutaalilla yksittäisiin kohtauksiin ja detaljeihin keskittymällä toimiva kokonaisuus. Tarinan suuntaa on vaikea arvailla siitä huolimatta, että "loppu" on tiedossa. Yksittäiset jaksot eivät nouse esiin ja kokonaisuuskin voi olla lopulta epätasainen, mutta yksittäiset kohtaukset ja välilliset tarinakaaret pitävät otteessaan. Summer Glaun seuraavaa siirtoa odottaa kuin vastustajan seuraavaa siirtoa lautapelissä.
Lumihiutalemetodi.
Koko tarinan kaari, kauden kaari, yksittäisten jaksojen kaari, jokaisen kohtauksen kaari, henkilöiden kaari. Fraktaalin jokaisella suurennuksella alku, keskikohta ja loppu. Päämäärä on saada tarina toimimaan joka tasolla, mutta yleensä jokin taso laahaa aina perässä. Ei mitään muttia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti