Sarjakuvia myyntiin

Lajittelin sarjakuvia myytäväksi. Kaikkea en myy, säilytän ne jotka ovat henkilökohtaisesti tärkeitä nostalgisista syistä tai muuten vaan. Joillakin on varmaan rahallistakin arvoa, jos sellaisesta välittää. Pääasia, että lehdet päätyvät hyvään kotiin eivätkä lasinalusiksi.

Päädyin lukemaan artikkelia sarjakuvakauppiaista. Rahallisesti arvokkaat sarjikset ovat tänä päivänä arvokkaita kahdesta syystä:

1. Niitä ei pidetty arvokkaina kun ne julkaistaan, niitä käsiteltiin huonosti ja hyväkuntoisia kappaleita on liikkeellä vähän.
2. Ne olivat hyviä tarinoita, ihmiset muistavat ne edelleen ja haluavat lukea uudelleen.

Ikäviä ovat keräilijät, jotka ostavat sarjiksia vain siksi, että niistä tulee ehkä joskus arvokkaita keräilykohteita, eivät siksi että lukisivat niitä. Mutta nykyään painokset ovat niin suuria ja mylarpussikeräilijöitä niin paljon, että unelmointia on se unelmointi.

Restauroimatonta Superman-sarjista huutokaupataan puolella miljoonalla. En osta, olen lukenut.

Vedenkestävä kirja

Durabook (ei se tietokone) väittää olevansa vedenkestävä, luontoystävällinen kirja synteettisestä paperista.

Kirjojen tulisikin tarjota jotain bonusta ja toimia myös sisustuselementtinä, jos sellaisen menee kalliilla rahalla kaupasta ostamaan. Pelkän sisällön voi imaista netistä, koriste-esineiksi möhkälekirjoja ostetaan enää.

Beach Book on yksi julkaistuista teoksista. Rannalla on rentoa lukea vedenpitävää kirjaa ja tarinat saavat olla turhanpäiväistä hattaraa, ei surffatessa mitään raskasta jaksa lukea kuitenkaan. Paitsi että vedenkestävä kirja on kädessä raskaampi kuin paperikirja. Onkohan se tämä paino, joka ei ole tehnyt näistä suositumpaa lomaseuraa.

Meh, blogipostauksissa on rantateema nyt.

Tästä päivästä lähtien...

...kaikki tummaihoiset miehet ovat presidenttejä.
...kaikki vaaleaihoiset miehet ovat Conaneita.
...kaikki naiset ovat prinsessoja.

How the Internet Will Devour, Transform, or Destroy Your Favorite Medium

If big-budget movies might turn into opera, then long-form narrative books might turn into poetry. There's a hell of a lot of published poetry -- more than ever -- mostly consumed by other poets and a small band of extremely dedicated followers of the form. A few poets make a big living at it, a few more make a marginal living at it, but for most poets, income is aspirational, not reality-based (this is pretty close to the situation in short fiction already, and not far off from the world of novel writing in many genres). But a future in which novels turn into hand-crafted fetish items for a small group of literati is one in which the relevance of the novel dwindles away to a dribbly nothing.
http://www.internetevolution.com/document.asp?doc_id=171555&page_number=5

Philip Jose Farmer (1918-2009)

PJ Farmer kuoli tänään. Luin teini-ikäisenä tuon Jokimaailma-sarjan ensimmäisen osan ja odotin pitkään, että kakkososakin julkaistaisiin suomeksi. Ei sitä julkaistu. Sitten menetin mielenkiintoni jatko-osiin. Ensimmäinen osa tuntuikin runollisemmalta ihan itsekseen, muistona keskeneräisestä mysteeristä.

The Orphan

The Orphan on verkkolehti, joka julkaisee julkaisukelvottomia tarinoita, keskeneräiseksi jääneitä kirjoja, vahinkolaukauksia ja muita sekalaisen sotkuisia teoksia.

Minulla on jokaisen tarinan kanssa niin, että ajattelen jonakin päivänä palaavani takaisin ja kirjoittavani kaiken uudelleen. Mikään ei koskaan tule lopullisen valmiiksi.

Oheinen kuvakaappaus on jostakin Star Trekin jaksosta. Laitoin katselun pauselle ja tämä kuva jäi koristamaan ruutua jääkaapilla käynnin ajaksi. Annan tämän satunnaisen kuvakaappausteoksen nimeksi Orpo.

Slipstream tai maaginen realismi

Kirja laitetaan johonkin alagenreen. Onko Pyöreitä esineitä etsimässä slipstreamia tai maagista realismia? Ehkä näin. Minä sijoitan kirjan oman fiktiivisen genreni alle vienze zictioniin. Näkökulmasta riippuen se on joko maailma, jossa jokainen päivä on juhannus, tai maailma, jossa vain päähenkilöille jokainen päivä on juhannus, tai maailma, jossa päähenkilöt elävät ikään kuin jokainen päivä olisi juhannus. Vastuu jää lukijalle.

Normaali kaunokirjallisuushan on vain scififantasiaa, josta on otettu pois avaruusalukset ja ninjat ja kaikki muu mielenkiintoinen.

Artists and criminals have a lot in common: they both break the rules

The materials employed by the artists have a desperate pathos - matchsticks, for instance, painstakingly pieced together into replicas of corner shops. Bricolage like this is an occupation for someone like Robinson Crusoe, enslaved to the dreary, erosive passage of time, glad of a numbing routine. The judge of the recycling category in the Koestler competition last year praised an inmate who collected greeting cards, punched out six thousand dots, and then assembled these into a three-dimensional picture. The enterprise, he marvelled, 'took over 100 hours'. That was the whole point of it, of course: prison consists of doing time.
http://www.guardian.co.uk/theobserver/2002/oct/06/features.review177

Good artists borrow, great artists steal. -- Picasso?

The Lester Dent Pulp Paper Master Fiction Plot

This is a formula, a master plot, for any 6000 word pulp story. It has worked on adventure, detective, western and war-air. It tells exactly where to put everything. It shows definitely just what must happen in each successive thousand words.

Epäkirja

Theunbook.com

Epäkirja on kuin kirja, mutta se julkaistaan versioina, sitä parannetaan palautteen kautta, eikä se tule koskaan valmiiksi. Ensimmäinen painos on versio 1.0, seuraava painos on erilainen ja parannettu versio 2.0.

Wake-up call to the publishing industry: Why don’t you produce books that are current? Where are the pictures and maps? Why is the text all one size and color? Why don’t you provide updates on the Web? Why does it take a year to turn out a book? Why do most books come out as if one size fits all? Why don’t you encourage conversation with authors? How long do you expect to remain in business if you continue to act like fossils? http://www.internettime.com/2008/06/30/dawn-of-the-un-book/

Jou presidentti

Kaikkia tummaihoisia kavereita on tästä lähtien kutsuttava presidenteiksi.

Höpöhöpö Böks ja Yumiko

Islantilaista runoutta, Eiríkur Örn Norðdahl. Vain hieman puuduttavaa.



Nonsense-kuorolaulua, Adachi Tomomi. Ei liian puuduttavaa.



Katso myös Tomomin esitys "Voice Sound Poetry Form Begun With -X-", jonka kirjoitti futuristimaalari Hide Kinoshita vuonna 1924. Japanin ensimmäinen julkaistu ääniruno.

Neljäs pikkukivi

Mies käveli rannalla ja löysi yhden kauniin kiven, sitten toisen ja kolmannen. Hän vei ne kotiinsa ja hioi erisuhtaisista kivistä samansuhtaisia, jotta ne näyttäisivät hyvältä yhdessä. Hän pujotti ne lankaan ja teki kivistä ketjun. Seuraavana päivänä hän yritti etsiä rannalta lisää ketjuun sopivia kiviä, mutta ei löytänyt. Niinpä hän teki neljännen kiven itse ja pujotti sen ketjuun. Vieraat eivät huomanneet eroa, mutta hän itse tunnisti neljännen kiven aina kotitekoiseksi.

Tarinoita pikkukivistä

Mies käveli rannalla ja ääni sanoi: "Ota maasta kiviä ja pistä ne taskuusi, ja huomenna olet iloinen ja surullinen." Mies totteli ja keräsi kiviä taskuunsa. Seuraavana aamuna kivet olivat muuttuneet timanteiksi ja rubiineiksi. Mies oli iloinen ja surullinen: iloinen kerättyään kiviä, surullinen kerättyään niin vähän.

Mies käveli rannalla ja keräsi taskuunsa kiviä, jotka näyttivät kiiltäviltä jalokiviltä. Hotellihuoneessa hän otti kivet taskustaan, mutta huomasi niiden kuivuneen ja muuttuneen tavallisiksi kiviksi. Myöhemmin hän näki torilla miehen myymässä kiviä, jotka muistuttivat hänen keräämiään, mutta olivat kuivia. Kuinka se oli mahdollista? Myyjä kertoi: "Laitoin ne tuntikausiksi koneeseen pyörimään, kunnes ne näyttivät yhtä tuoreilta kuin rannalta nostetut."

Mies käveli rannalla ja huomasi kiven, joka muistutti ihmiskasvoja. Hän ihasteli meren ja hiekan miljoonien vuosien hankauksen vahingossa luomaa kauneutta ja vei kiven kotiinsa. Eräänä päivänä vieras huomasi kiven ja sanoi: "Olet näköjään löytänyt yhden Nickin hylkäämistä luonnoksista. Nick on se hippi, joka kaivertaa turisteille matkamuistoja. Hän heittää huonot kaiverrukset mereen." Nyt rannalta löytynyt kivi olikin vain keskinkertaisen käsityöläisen hylkäämä luonnos. Kaikki kauneus oli poissa.


Mukaelmia näistä:
http://www.chemteam.info/Parable-Pebbles.html
http://awfullybigblogadventure.blogspot.com/2008/10/parable-of-pebbles-nick-green.html
http://www.chass.utoronto.ca/~sousa/artfunction/art.htm

Rakennearvioita: Lost, Twin Peaks, Heroes, Terminator TSCC

Mutta Lostissa on ainakin pari jaksoa, jotka nousevat ylitse muiden: ykköskauden The Walkabout ("Don't tell me what I can't do!") ja neloskauden The Constant.

Mutta Lostin tai Twin Peaksin yksittäisten jaksojen arvostelu on hieman turhaa. Niitä täytyy arvostella sarjana, kokonaisuutena. Ne ovat jatkuvia tarinoita. Mutta sarjoina niiden idea perustuu kuitenkin pitkälti yksittäisiin ideoihin ja kohtauksiin, ei kokonaisuuteen. Ne voivat jatkua periaatteessa ikuisesti, niin pitkään kuin jaksoja tehdään ja katsotaan. Sarjaa täytyy oikeastaan arvostella sen perusteella kuinka monta hyvää kohtausta ja jaksoa siinä on verrattuna huonoihin. Jos hyviä kohtauksia on vaakakupissa enemmän kuin huonoja, kokonaisuuskin on hyvä.

Lost alkoi hyvin ja piti mystisyyttä yllä ensimmäisen kauden, mutta toinen ja kolmas kausi olivat täynnä turhaa jahkailua. Jos Lost olisi päättynyt cliffhangeriin toisen kauden lopussa, siitä olisi voinut tulla köyhän miehen Twin Peaks. Twin Peaksillekin oli ehkä onnenpotku, että se päättyi äkisti ennen kuin ehti vajota kolmannen kauden jahkailuvaiheeseen.

Mutta Lost muuttui taas paremmaksi neljännen kauden jälkeen. Tarinalle asetettiin päättymispäivä ja jahkailu loppui, ei ollut enää tarvetta venyttää. Ideoita ei heitelty säästöön tuleville kausille vaan tungettiin jäljellä oleviin laatikoihin.

Heroesin eka kausi oli loistava, mutta toisella kaudella sarja lähti ihan väärään suuntaan. Kaikki jännite katosi, kasaan heiteltiin aina vain uusia hahmoja ja käänteitä vailla pointtia. Meiningillä että pääasia saada laatikot täyteen. Täytettiin huonoilla ideoilla laatikot.

Mutta Lostin kakkos- ja kolmoskaudet voisi fanieditoida uudelleen, poistaa jahkailun välistä ja saada niistä kasaan muutamien jaksojen tiukan paketin hyviä kohtauksia. Heroesille fanedit on vaikeampi tehdä, koska koko tarinakaaren suunta on väärä. Välistä voi poistaa kaiken turhan, mutta jäljelle jää silti tiukka paketti huonoja ideoita.

Terminator: The Sarah Connor Chronicles alkoi huonosti, mutta kiihdytti muutaman jakson jälkeen hyvälle tasolle. Taso on myös pysynyt yllättävän täyteläisenä. Keskinkertaiselta kuulostavasta sarjaideasta on tehty brutaalilla yksittäisiin kohtauksiin ja detaljeihin keskittymällä toimiva kokonaisuus. Tarinan suuntaa on vaikea arvailla siitä huolimatta, että "loppu" on tiedossa. Yksittäiset jaksot eivät nouse esiin ja kokonaisuuskin voi olla lopulta epätasainen, mutta yksittäiset kohtaukset ja välilliset tarinakaaret pitävät otteessaan. Summer Glaun seuraavaa siirtoa odottaa kuin vastustajan seuraavaa siirtoa lautapelissä.

Lumihiutalemetodi.
Koko tarinan kaari, kauden kaari, yksittäisten jaksojen kaari, jokaisen kohtauksen kaari, henkilöiden kaari. Fraktaalin jokaisella suurennuksella alku, keskikohta ja loppu. Päämäärä on saada tarina toimimaan joka tasolla, mutta yleensä jokin taso laahaa aina perässä. Ei mitään muttia.

Escape from City-17

Purchase Brothersin kuulemma $500 budjetilla tehty pätkä Half-Lifea. Juoksemista junanvaunujen välissä koreutettuna tyylikkäillä tietokone-erikoisefekteillä.



Muistuttaa toteutukseltaan Halo-lyhäreitä, joiden puvustukseen ja proppeihin on käytetty hieman enemmän rahaa.

Absoluuttisen Nollapisteen DVD

Absoluuttisen Nollapisteen tupla-DVD julkaistaan 4.3.2009. Mainos. Suomen paras bändi, huonokin levy on yleensä parempi kuin monen muun paras. Mutta vanhat levyt olivat parempia. 90-luvulla oli muutenkin kaikki paremmin.

Tommi Liimatan kirjoja en ole lukenut. Selailin joskus kirjastossa ja lainaamatta jäi. Paitsi Avainlastu löytyy omasta kirjahyllystä, ei sekään ole kovin hyvä. Bändi siihen tarvitaan taustalle ja sitten vasta syntyy hyvää kamaa.

Voitin kilpailun Nollapisteen sellaisin kappale vuonna 2001. Mutta jätkät olivat sotkeneet sen palkintolevyn vihkosen mustekynällä ja meikäläisen nimikin oli kirjoitettu väärin. Kiitti vaan.

Haluaisin kuulla seuraavaksi kappaleen Hyönteisen kuolinnaamio.

Tarina kansikuvasta (huonoa huumoria)

Korppi, Kaaoksen Miekkajalkavaimo: ”Brrr, olipa järkevä idea lähteä näissä nahkabikineissä vaeltamaan jäätikölle, takapuoli paleltuu tässä pakkasessa. Oho, jäävuoren laella istuu ruma jättiläisrupikonna, taidanpa kiivetä sen luo ja tehdä wampat, vedän sen mahan auki ja lämmittelen sen sisälmyksissä... Pahus näillä korkokengillä on hankala kiivetä. Wtf, mitä tuo ruskea mönjä on rupikonnan alla? Hyi vit... tämä jäävuori onkin tuon rupikonnan... Nyt tulee yrjö, otan äkkiä tukea rupikonnan mahasta...”

Ja tarinan nimihän oli Jäätynyt jumala.

Kirjojen kansikuvia

Kansikuvien arvostelua.
covers.fwis.com
thebookdesignreview.com

Scifi-kirjojen kansista huomaan usein miettiväni, että kannet ovat paljon fantastisemmat kuin itse tarina. Kannessa on outoja maisemia ja eksoottisia muukalaisolentoja, mutta itse tarina ei olekaan niin eksoottinen kuin kuvasta voisi luulla. Jack Vancen kirjojen kannet ovat poikkeus, niissä fantastiset kansikuvat vastaavat aika usein kirjan sisällön fantastisuutta. Huonommat kansiversiot taas jäävät jälkeen sisällön fantastisuudesta.



Ozric Tentaclesin levyjen kannet vastaavat myös hyvin musiikin eksoottisuutta. Toisin kuin esimerkiksi monien metallibändien tapauksessa. Kannessa on fantasiamaisema, mutta sisältö tavallista tukkaheviä. Harhaanjohtavaa kuvitusta, ei Päätalon kirjan kanteen laiteta barbaaria miekka kädessä.

Runonlausunta ja runonlaulanta

Minulla on kaksijakoinen suhde runonlausuntaan. Olen lausunut runoja yleisölle ja kuuntelen mielelläni muiden lausumia runoja. En pidä itseäni hyvänä lausujana, eikä ole moni muukaan näkemistäni lausujista hyvä. Joko yrittävät liikaa tai liian vähän. Jotain mielenkiintoista huonossakin runonlausunnassa silti on. Marginaalista toimintaa, sanoa muutama sana ja odottaa yleisön innostuvan. Siinä on samalla jotain hirveän elitististä ja banaalia. Lausunta on kuin kehittymätön mikälie lukemisen ja laulamisen välissä, ei tiedä mihin suuntaan menisi. Siinä on uutuuden ja keskeneräisyyden viehätystä, raakileromantiikkaa.

Runojen laulaminen on myös kiinnostava tapaus. Moderni runous, ei mikään kalevalainen tmv. sönkötys. Muinaisissa viidakkoheimojen manauksissa ja zen-munkkien trance-runoudessa on kyllä myös välillä ainesta. Modernien runojen laulaminen ilman musiikkia tai jonkin tamburiinin säestyksellä. Tai beatboxingin. Rytmistä runoutta, mutta ei rappia. Japanilaista äänirunoutta.

The Books - Smells Like Content nousee mieleeni pienenä mestariteoksena runonlausunnan ja runonlaulannan kelirikkoisesta maastosta.

Muuri ja palapeli

Write Or Die on sadistinen kirjoitusohjelma, joka alkaa Kamikaze-moodissa deletoida tekstiäsi, jos et kirjoita.

Kirja on helppo kirjoittaa. Jos kirjoitat sivun päivässä, sinulla on vuoden lopussa 365 sivua tekstiä. Kirjoittaminen on vain istumista paikallaan ja sanojen laittamista peräkkäin. Tekstimäärä ei ole ongelma. Yksi tiili päivässä ja vuoden lopussa muuri on valmis.

Monty Python kirjoitti toisiinsa liittymättömiä sketsejä ja yhdisteli ne sitten toisiinsa yllättävien aasinsiltojen kautta. Minusta kirjoittamisessa on hauskinta samanlainen ideoiden yhdistely toisiinsa. Ei sanojen laittaminen peräkkäin muurin rakentamisen tavoin vaan ideoiden yhdistäminen palapelin tavoin.

Kerään satunnaisia ideota, kohtauksia ja mielikuvia kuin palapelin paloja, mietiskelen mitkä palat sopisivat yhteen ja viilaan hieman nurkkia, jotta ideat sopisivat. Yksi pala ei sovi mihinkään, joten se siirtyy odottamaan. Keksin siihen toisen palan ehkä viiden vuoden kuluttua. Minulla on jatkuvasti kymmeniä palapelejä kesken, odottaen sopivia kuvioita. En pidä kiirettä enkä yritä pakottaa tarinoita etenemään. Niillä ei ole deadlinea. Ne ovat valmiita sitten kun ne ovat valmiita.

Four Eyed Monsters

Four Eyed Monsters on independent-taideleffa, joka kertoo tekijäparin suhteesta leffanteon aikana ja kommunikaatiosta lähinnä taiteen keinoin. Tehty 2005, laitettu kokonaan YouTubeen 2007, minä törmäsin leffaan 2009. Hieman hidastempoinen, mutta mielenkiintoinen.

substitute the word "horse" for "book" and the word "car" for "e-book"

If you remain unconvinced, here's one final exercise, in the grand tradition of a particular family of Internet analogies. Take all of your arguments against the inevitability of e-books and substitute the word "horse" for "book" and the word "car" for "e-book." Here are a few examples to whet your appetite for the (really) inevitable debate in the discussion section at the end of this article.

"Books will never go away." True! Horses have not gone away either.

"Books have advantages over e-books that will never be overcome." True! Horses can travel over rough terrain that no car can navigate. Paved roads don't go everywhere, nor should they.

"Books provide sensory/sentimental/sensual experiences that e-books can't match." True! Cars just can't match the experience of caring for and riding a horse: the smells, the textures, the sensations, the companionship with another living being.

Lather, rinse, repeat. Did you ride a horse to work today? I didn't. I'm sure plenty of people swore they would never ride in or operate a "horseless carriage"—and they never did! And then they died.

http://arstechnica.com/gadgets/news/2009/02/the-once-and-future-e-book.ars

Pressure of the time

Although the assembly of the shots is responsible for the structure of the film, it does not, as is generally assumed, create its rhythm; the distinct time running through the shots makes the rhythm of the picture, and the rhythm is determined not by the length of edited pieces, but by the pressure of the time that runs through them. The pieces that won’t edit, that can’t be properly joined, are those which record a radically different kind of time.

- Tarkovsky

If any band member makes a mistake, the unwritten rule is that they repeat it

"When we're in the studio and this happens -- say the drummer drops a beat and it sounds really odd -- as often as not we'll actually use that, and spend ages learning exactly what mistake he made and fit overdubs to it, just to create something really strange. If he goes so completely out of time that it's impossible to overdub onto, then we get the analogue synths out and trigger various sounds from the drums, so we at least get some sort of synthesized something exactly in time and it ends up sounding like a really clever bit of music! I think it's similar to the Persian carpet makers who always leave one little mistake in their pattern, just to give it a bit more character.

http://www.soundonsound.com/sos/1996_articles/aug96/ozrictentacles.html

Print-on-demand (POD)

What is POD - Print on Demand? kertoo seuraavaa PODin ongelmista, australialaisesta näkökulmasta:
- kalliimpia painaa kuin perinteiset kirjat
- kirjakaupat eivät voi palauttaa myymättömiä kirjoja
- huono maine, PODina voi julkaista ihan mitä tahansa roskaa (kuten netissä ja omakustanteina)
- paperi tavallista kopiopaperia, kirjan koko suoraan siitä

Paperiomakustanteista

Scrivener's Error: Autobibliophilia kertoo historian omakustanteista seuraavaa:
- historialliset henkilöt julkaisivat omakustanteita, koska silloin ei ollut paljon kustantamoita
- omakustanne oli ainoa vaihtoehto, jos aihe oli laiton tai siveetön sen ajan mittareilla
- useimmiten runokirjoja, koska niin epäkaupallisia

How to self-publish a book ... and who should be doing it kertoo kenelle omakustanteet sopivat:
- sopii nonfiktion kirjoittajille, joilla valmis yleisö
- fiktio omakustanteena ei mene kaupaksi
- ... paitsi jos on todella poikkeavaa ja poikkeavuudella on valmis underground-yleisö